Konferenssi_Unsplash_Headway
Historia
Kuva: Unsplash/Nico Smit

HISTORIA

Nykymuodossa ensimmäisille Evankelistojen yhteyspäiville kokoonnuttiin Lahdessa vuonna 1995.

Tuolloin konkretisoitui rovasti, evankelista Kalevi Lehtisen näky koota eri taustayhteisöissä ja seurakunnissa palvelevat evankelistat yhteen.

Evankelistapäivillä kohtaavat saman kutsun sytyttämät. Päivät ovatkin otollinen paikka verkostoitua muiden evankelistojen kanssa ja saada vertaistukea usein yksinäiseltäkin tuntuvassa kutsussa.

 

Alkuvuosina evankelistapäivien osallistujat olivat pääasiassa kokoaikaisia evankelistoja. Myöhemmin joukko on laajentunut myös henkilöillä, jotka palvelevat vapaaehtoisesti omissa seurakunnissaan ja taustayhteisöissään. Päiville ovatkin tervetulleita kaikki evankelioimistyöstä kiinnostuneet henkilöt yli kirkkokuntarajojen!

 

Kerran vuodessa pidettävä tapahtuma on kiertänyt eri paikkakunnilla kooten muutamia kymmeniä evankelistoja eri taustoista. Vuosina 2013-2015 tehtiin päivien kävijämääräennätykset jopa 400 osallistujalla.

TARKOITUS

Meidät on kutsuttu yli kirkkokuntarajojen kertomaan ilosanomaa Jeesuksen lunastustyöstä ja ylösnousemuksesta. Toivomme, että myös uusi sukupolvi löytää Evankelistojen yhteyspäivät vuosittaisena kohtaamisen paikkana. 

KETTERÄ ORGANISAATIO

.Evankelistapäivien organisaatio on haluttu pitää mahdollisimman matalana.

LAAJA TYÖRYHMÄ

Ohjelman suunnittelusta vastaa eri kirkkokuntien ja kristillisten järjestöjen edustajista muodostettu työryhmä. 

PAIKALLISET SEURAKUNNAT

 Käytännön järjestelyt hoidetaan yhteistyössä paikkakunnan seurakuntien kanssa.

 

SYDÄMEN KYLLYYDESTÄ

Evankelistapäiville tullaan palvelemaan ”sydämen kyllyydestä”, joten voimme pitää seminaarimaksun edullisena.

OMIN KUSTANNUKSIN

Työryhmä ja kaikki ohjelmansuorittajat tulevat palvelemaan omin kustannuksin tai taustayhteisönsä tuella. 

YLLÄTTÄVIÄ KOHTAAMISIA

Kun evankelioimistyön aloittelijat ja konkarit kohtaavat, voimme tulla iloisesti yllätetyiksi - puolin ja toisin.

Osallistu jo nyt tuleviin Evankelistojen yhteyspäiviin rukoilemalla niiden puolesta!